APR – varusteltujen autojen tiedonkeruu- eli lokkausohjeet vikadiagnoosia varten

Ohjeet on tarkoitettu ME9- ja MED17-ohjainlaitteilla varustettujen nelisylinteristen turbo- tai kaksoisahdettujen autojen diagnosointiin. Useimmiten lokkaus tehdään täyskaasulla. Mikäli kuitenkin lokkaillaan osakuormia tai kylmäkäynnistys tai –rikastusasioita, ohjeistetaan niistä aina erikseen. Kaikissa autoissa ei ole kaikkia ajojen kuvauksissa määriteltyjä kanavia saatavilla. Tällöin niiden tilalle voi ottaa jotakin muuta kenties relevanttia tai kiinnostavaa, kuten imuilman lämpötilan (011-3), tai jättää kyseiset kanavat käyttämättä. Yleisesti ottaen sekä vikadiagnosointi- että tuotekehitystarkoituksessa tehtävä lokkaus toteutetaan täytenä neljän ajon sarjana, jolloin kerätty data on yleensä riittävää.

Ajoneuvon valmistelu

  • Ilmastointi pois päältä
  • Luistonesto pois päältä
  • Ikkunat ehdottomasti kiinni
  • Moottori täysin lämmin
  • Varmista, että käytössä oleva ohjelma on tarkoitettu sille polttoaineelle, jota tankissasi on. Jos tankissa on edes jäämiä eri oktaaniluvun polttoaineesta, aja tankki aivan tyhjäksi, ja täytä se piripintaan oikealla polttoaineella. Väärän oktaanilukeman polttoaineen jäämät tankissa vääristävät tiedonkeruuta merkittävästi, ja voivat teettää tuntikaupalla turhaa työtä.

Ajotapa

  • Jos mahdollista, täyskaasulla tehtävä lokkaus, eli täyskaasuveto tulisi ajaa aina suoralla tai lähes suoralla vaihteella, joka on tyypillisesti nelonen. Mikäli tämä ei ole mahdollista, on kuitenkin käytettävä vähintään kolmosvaihdetta.
  • Täyskaasuveto tehdään rullaavalla lähdöllä alkaen 1500 kierroksesta, pitäen kaasu koko matkan 100% pohjassa, aina kierrosrajoittimelle tai mahdolliseen käyntihäiriöön saakka
  • Tiedonkeruu käynnistetään muutamaa sekuntia ennen kaasun painamista pohjaan

Vetojen määrä

  • Vähintään kaksi identtistä vetoa per ajo, ajot kuvaillaan alempana
  • Valitse turvallinen paikka tai tieosuus, jossa toistat vedot. Tien ja kuormituksen tulee olla jokaisessa vedossa samanlainen

Tietokoneen / VCDS (VAG COM) – asetukset

  • ME9 ja MED17-ohjainyksiköillä olevissa autoissa käytetään Advanced Measuring Blocks/Values – toimintoa.
  • TURBO-toimintoa on käytettävä, ilman TURBOA tiedonkeruun näytteenottoväli on liian harva
  • Toimita loki AINA raakana, sellaisena kuin VCDS sen tallentaa. Älä lyhennä tai muokkaa sitä mitenkään. Pakkaa VCDS:n tallentama .CSV-tiedosto aina .ZIP-muotoon, ennen kuin lähetät sen sähköpostilla.
  • Otsikoi lokit ajojen ja ajoneuvon mukaan. Otsikosta tulisi ilmentyä oma kutsumanimesi, auton nimi/lyhenne ja ajon numero ja mahdollista muuta olennaista. Esimerkiksi: Rane_RS4B7_Ajo3.CSV, jos lokissa ei ole erikoismainintaa ja vaikkapa Rane_RS4B7_Ajo3_nykiii_5500rpm.CSV kun 5500 kierroksella tapahtui jotain merkille pantavaa. Tämä helpottaa lokien paikannusta.
  • Jos käytössäsi on Micro CAN-kaapeli, tai muusta syystä TURBO-toiminto ei ole saatavilla, käy säätämässä VCDS:n optioista BLK INT 25:een ja CHAR INT 0:aan

Lokattavat kanavat ja eri lokkausajot

Lokattavaksi voidaan valita maksimissaan 12 kanavaa kerrallaan. Siksi koko proseduuri on jaettu viiteen eri ajoon:

Ajo1: Bensa- ja boostiloki

  • 1: 001-1 engine speed; moottorin kierrosluku
  • 2: 014-3 misfire sum; syttymättä jääneet palotapahtumat
  • 3: 031-1 Lambda, current value; lambda, reaaliaikainen
  • 4: 054-3 Accelerator pedal position; kaasupolkimen asento
  • 5: 054-4 throttle plate angle; kaasuläpän asento
  • 6: 101-3 injection timing; median suuttimen aukioloaika, mediaani
  • 7: 103-1 current fuel pressure; polttoaineen paine 
  • 8: 114-4 N75 duty cycle; hukkaportin N75-solenoidin käyttöaste
  • 9: 115-3 boost pressure (specified); pyydetty ahtopaine
  • 10: 115-4 boost pressure (actual); toteutunut ahtopaine
  • 11: 230-1 rail pressure – specified; korkeapainejärjestelmän PA – paine, pyydetty
  • 12: 230-2 rail pressure – actual; korkeapainejärjestelmän PA – paine , toteutunut

Ajo2: Boosti- ja ennakkoloki

  • 1: 001-1 engine speed; moottorin kierrosluku
  • 2: 003-4 ignition timing; sytytysennakko
  • 3: 020-1 Cylinder ignition angle delay (cyl1); ennakon nakutusmyöhästys, syl1
  • 4: 020-1 Cylinder ignition angle delay (cyl2) ennakon nakutusmyöhästys, syl2
  • 5: 020-1 Cylinder ignition angle delay (cyl3) ennakon nakutusmyöhästys, syl3
  • 6: 020-1 Cylinder ignition angle delay (cyl4) ennakon nakutusmyöhästys, syl4
  • 7: 031-1 Lambda, current value; lambda, reaaliaikainen
  • 8: 054-3 Accelerator pedal position, kaasupolkimen asento
  • 9: 101-3 injection timing, median; suuttimen aukioloaika, mediaani
  • 10: 114-3 Engine load (actual); Moottorin kuormitus (täytös), toteutunut
  • 11: 115-4 boost pressure (actual); toteutunut ahtopaine
  • 12: 230-2 rail pressure – actual; korkeapainejärjestelmän PA – paine , toteutunut

Ajo3: MAF/kuormitusloki

  • 1: 001-1 engine speed; moottorin kierrosluku
  • 2: 003-2 intake air mass; moottorin imemä ilmamassa, MAF-lukema
  • 3: 031-1 Lambda, current value; lambda, reaaliaikainen
  • 4: 054-3 Accelerator pedal position, kaasupolkimen asento
  • 5: 054-4 throttle plate angle; kaasuläpän asento
  • 6: 101-3 injection timing, median; suuttimen aukioloaika, mediaani
  • 7: 103-1 current fuel pressure; polttoaineen paine
  • 9: 114-1 Engine load (specified); Moottorin kuormitus (täytös), pyydetty
  • 10: 114-3 Engine load (actual); Moottorin kuormitus (täytös), toteutunut
  • 11: 115-4 boost pressure (actual); toteutunut ahtopaine
  • 12: 230-2 rail pressure – actual; korkeapainepolttoainejärjestelmän paine , toteutunut

Ajo4: Misfire-, eli syttymättä jääneiden palotapahtumien loki

  • 1: 001-1 engine speed; moottorin kierrosluku
  • 2: 003-2 intake air mass; moottorin imemä ilmamassa, MAF-lukema
  • 3: 015-1 Misfire cyl1; syttymättä jääneet palotapahtumat sylinteri 1
  • 4: 015-2 Misfire cyl2; syttymättä jääneet palotapahtumat sylinteri 2
  • 5: 015-3 Misfire cyl3; syttymättä jääneet palotapahtumat sylinteri 3
  • 6: 015-4 Misfire cyl4; syttymättä jääneet palotapahtumat sylinteri 4
  • 7: 054-3 Accelerator pedal position, kaasupolkimen asento
  • 8: 054-4 Throttle plate angle; kaasuläpän asento
  • 9: 101-3 Injection timing, median; suuttimen aukioloaika, mediaani
  • 10: 115-3 boost pressure (specified); pyydetty ahtopaine
  • 11: 115-4 boost pressure (actual); toteutunut ahtopaine
  • 12: 230-2 rail pressure – actual; korkeapainepolttoainejärjestelmän paine , toteutunut

Ajo5: Boosti- ja Ennakko 2

  • 1: 001-1 engine speed; moottorin kierrosluku
  • 2: 003-2 intake air mass; moottorin imemä ilmamassa, MAF-lukema
  • 3: 003-4 ignition timing; sytytysennakko
  • 4: 020-1 Cylinder ignition angle delay (cyl1); ennakon nakutusmyöhästys, syl1
  • 5: 020-1 Cylinder ignition angle delay (cyl2) ennakon nakutusmyöhästys, syl2
  • 6: 020-1 Cylinder ignition angle delay (cyl3) ennakon nakutusmyöhästys, syl3
  • 7: 020-1 Cylinder ignition angle delay (cyl4) ennakon nakutusmyöhästys, syl4
  • 8: 031-1 Lambda, current value; lambda, reaaliaikainen
  • 9: 054-4 throttle plate angle; kaasuläpän asento
  • 10: 114-4 N75 duty cycle; hukkaportin N75-solenoidin käyttöaste
  • 11: 115-3 boost pressure (specified); pyydetty ahtopaine
  • 12: 115-4 boost pressure (actual); toteutunut ahtopaine

Vapaastihengittävien moottorien lokkaaminen

Vapaastihengittävä moottori on diagnosoinnin ja säädön kannalta olennaisesti ahdettua yksinkertaisempi, joten lokkaus voidaan tehdä kahdella ajolla.

Ajo1: yleinen

  • 1: 001-1 engine speed; moottorin kierrosluku
  • 2: 001-2 coolant temp; moottorin käyntilämpötila
  • 3: 003-2 intake air mass; moottorin imemä ilmamassa, MAF-lukema
  • 4: 003-4 ignition timing; sytytysennakko
  • 5: 011-3 intake air temp; imuilman lämpötila
  • 6: 031-1 Lambda, current value; lambda, reaaliaikainen
  • 7: 031-2 Lambda, specified value; lambda, pyydetty
  • 8: 054-3 Accelerator pedal position, kaasupolkimen asento
  • 9: 054-4 Throttle plate angle; kaasuläpän asento
  • 10: 101-3 injection timing, median; suuttimen aukioloaika, mediaani
  • 11: 114-1 Engine load (specified); Moottorin kuormitus (täytös), pyydetty
  • 12: 114-3 Engine load (actual); Moottorin kuormitus (täytös), toteutunut

Ajo2: sytytysennakkoloki

  • 1: 001-1 engine speed; moottorin kierrosluku
  • 2: 003-4 ignition timing; sytytysennakko
  • 3: 015-1 Misfire cyl1; syttymättä jääneet palotapahtumat sylinteri 1
  • 4: 015-2 Misfire cyl2; syttymättä jääneet palotapahtumat sylinteri 2
  • 5: 015-3 Misfire cyl3; syttymättä jääneet palotapahtumat sylinteri 3
  • 6: 015-4 Misfire cyl4; syttymättä jääneet palotapahtumat sylinteri 4
  • 7: 031-1 Lambda, current value; lambda, reaaliaikainen
  • 8: 031-2 Lambda, specified value; lambda, pyydetty
  • 9: 054-3 Accelerator pedal position, kaasupolkimen asento
  • 10: 112-4 median exhaust temp; pakolämpö, mediaani
  • 11: 114-1 Engine load (specified); Moottorin kuormitus (täytös), pyydetty
  • 12: 114-3 Engine load (actual); Moottorin kuormitus (täytös), toteutunut